Herra Huu on vähän ressukka kummitukseksi ja muutenkin aika ulkona universumissa - mutta sympaattinen. Hän painiskelee vuorokausirytminsä, osaamattomuutensa ja tietämättömyytensä kanssa (Huu ei oikeastaan osaa sen enempää hiihtää, uida, kalastaa, lukea tai tehdä taikoja, mutta sinnikkäästi ja avoimin mielin hän yrittelee kyllä), mutta ajattelee paljon viisaita ja lempeitä ajatuksia ja on loppujen lopuksi varsin ihmis- ja luontoystävällinen pieni olento. Vähän sinne päin soheltaessaan Huu kyllä tulee pelastaneeksi niin kotimetsänsä rakennustyökoneilta kuin erään mummon juopuneilta.
Osa kirjan tapahtumista on kyllä jokseenkin hämmentävää luettavaa lapselle, etenkin vaikkapa kovasti juopuneet mummonryöstäjät kummeksuttavat minua, mutta muuten Mäkelä kirjoittaa ihmeen kauniisti, ja Huun seurassa mieli viihtyy, leppyy ja rauhoittuu. Tekijän mustavalkoinen tussikuvitus on asiaan kuuluvan pelkistetty ja vähäeleinen. Lapsikuulija lumoutuu kuuntelemaan Huuta niin, että ensimmäisellä lukukerralla kirjan vähän reilusta sadasta sivusta tulee luettua melkein puolet. Varsinainen fakiiri, tämä Huu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti