Meg Elison The Book of the Unnamed Midwife

Meg Elisonin synkkä The Book of the Unnamed Midwife (2014) tuo mieleen ainakin Cormack McCarthyn The Roadin, Margaret Atwoodin The Handmaid's Talen, Emily St. Mandelin The Station Elevenin ja P. D. Jamesin The Children of Menin. Mystinen kuumetauti pyyhkäisee 90 prosenttia ihmiskunnasta maailmankartalta historian tuuliin, eivätkä jäljellä olevat naiset enää joko pysty tulemaan raskaaksi tai onnistu synnyttämään eläviä lapsia. Koko yhteiskuntajärjestelmä romahtaa, ja harvoja eloonjääneitä yhdistää epätoivoinen selviytymistaistelu säilykepavuista, antibiooteista ja aseista - ja naisista. Nimeämätön, itseään suojellakseen mieheksi naamioitunut kätilö vaeltaa läpi autioituneen USA:n, lyöttäytyy välillä yksiin jonkun kanssa, mutta on riittävän kyyninen liittyäkseen koskaan kuitenkaan lopullisesti minkään yhteisön jäseneksi ja päätyy vasta vuosikymmenien kuluttua "ei missään" sijaitsevaan "linnakkeeseen", jonne uutta ihmiskuntaa aletaan vähitellen rakentaa.

The Book of the Unnamed MIdwife on nimensä mukaisesti nimeämättömän kätilön päiväkirja, joka kehyskertomuksessa esitetään yhtenä romahdusta paljon myöhemmin seuraavan uuden yhteiskunnan kanonisoiduista teksteistä. Osa teoksen kerronnasta on kätilön päiväkirjaa - lyhyitä, lohduttomia, erittäin yksinäisen ihmisen huomioita - ja osa muiden tuhoa kronikoiden ihmisten tekstejä. Lisäksi kuvaa täydentävät kolmannessa persoonassa kertovan, jossain määrin kaikkitietävän, kertojan osuudet. Kerrontaratkaisu on toisaalta onnistunut: tuntuu siltä, että lukija saa sekä erittäin elämänmakuisen, hyvin aidontuntuisen silminnäkijäkertomuksen, joka on itsekeskeinen, epätietoinen ja aukkoinen, että mahdollisuuden yksityiskohtaisempaan ja selitetympään elämykseen kaikkitietävän kertojan kautta. Toisaalta kahdenlaisen kertojan käyttö on myös vähän pettymys - aivan kuin kirjailija ei uskaltaisi kuitenkaan aivan todella jättää lukijaansa samalla tavalla yksin epätietoisuuteensa kuin henkilöitään. Vaikuttavinta kätilön kirjassa nimittäin on nimenomaan se, miten vähän ihmiskunnan välittömään tuhoon johtavasta taudista tiedetään ja miten siitä ei ehditä saada selville juuri mitään ennen kuin on jo liian myöhäistä. Se on uskottavaakin, ja samalla päiväkirjan niukka, sähkösanomamainen tyyli on yhtä koskettavaa kuin vaikkapa Cormac McCarthyn niukka, päälausevoittoinen ilmaus voimakkaan vaikuttavassa The Roadissa. 

The Book of the Unnamed MIdwife pohtii sukupuolta sekä implisiittisesti että eksplisiittisesti, ja erityisesti ollessaan vähemmän osoitteleva, se on erittäin onnistunut kuvaus siitä, miten helposti nainen tulee alistetuksi miehisen ylivallan alla. Osoittelevimmillaan teos on kuitenkin välillä jopa vähän rasittava: nimettömän kätilön suhdetta sukupuoleen on pitänyt alleviivata tekemällä hänestä biseksuaali ja panemalla hänet pitkäksi aikaa samaan mökkiin oikein naiivin ja nuoren mormonipariskunnan kanssa. Toisaalta tämäkin on kuitenkin virkistävän uskottavaa. Mikä olisikaan todennäköisyys, että ihmiskunnan tuhouduttua muutamien henkiinjääneiden joukossa olisi vain sielunsisaria, joiden kanssa arvo- ja katsomuskysymyksistä ei tulisi kiistaa?

Sukupuolli- ja seksuaalisen tasavertaisuuden lisäksi The Book of the Unnamed Midwife ottaa kivasti kantaa myös lukumääräneutraaliin parisuhteeseen: kun selittämättömään kuumetautiin on menehtynyt vielä jonkin verran enemmän naisia kuin miehiä, alkaa uuden ihmiskunnan rakentaminen oikeastaan siitä, kun jotkut naiset päätyvät perustamaan muutamien miesten kanssa "parvia", joihin kuuluvat yksi nainen ja kaksi tai useampia miehiä muodostavat keskenään perheen tai pariskunnan. Kiinnostava avaus, kuten koko Elisonin esikoisromaanikin. Se on voimakas ja hätkähdyttävä, esikuviensa veroinen, ja vaikka epäilenkin, että siihen saadaan vielä jatkoa, pidän siitä, että nimettömän kätilön tarina tulee tässä ensimmäisessä kirjassa niin täydelleen loppuun saakka kuljetetuksi, että mahdollisissa seuraavissa osissa on pakko jatkaa tästä eteenpäin. Kiinnostavaa ainakin on, millainen on se maailma ja yhteiskunta, johon alun kehyskertomuksessa viitataan, se maailma, jossa luokkahuoneelinen nuoria poikia Äiti Inan johdolla kopioi muistiin nimeämättömän kätilön kirjaa.